
Autamme sinua löytämään uuden uran ja ihannetyöpaikan
Oletko IT-urasi risteyskohdassa ja mietit uutta suuntaa urallesi? Kaipaatko vinkkejä rekrytoivista yrityksistä ja työmahdollisuuksista? Pohditko kouluttautumista uusiin tehtäviin ICT-alalla? Haluatko tehostaa omaa työnhakuasi ja löytää itsellesi uuden työtehtävän ja uran ICT-alalla uravalmennuksen kautta?
ICT-alan muuttuvat osaamisvaateet
ICT-alan osaamisvaateet muuttuvat nopeasti. Uudet teknologiat vaativat kouluttautumista jatkuvasti ja henkilökohtaiset uratiemme kehittyvät teknologioiden muuttumisen myötä. Teknologiset uudistukset pakottavat ICT-alan yritykset ajoittain myös toiminnan sopeuttamistilanteisiin ja yt-neuvotteluja käydään myös ICT-alalla. Lisäksi työnhaun luonne on muuttunut nopeasti ja merkittävästi erityisesti ICT-alalla.
Sopeuttamistilanteet koskettavat yhä useampaa IT-osaajaa. Nämä epäjatkuvuuskohdat avaavat kuitenkin myös uusia mahdollisuuksia oman uratien uudenlaiseen suunnitteluun ja oman osaamisen kehittämiseen. Olemme auttaneet jo yli 500 IT-osaajaa uuden uran suunnittelussa ja sen alkuun pääsemisessä.
Nopea uudelleen työllistyminen
ICT-alaan erikoistuneen uravalmennuskokonaisuutemme tavoitteena on auttaa sinua mahdollisimman nopeassa uudelleentyöllistymisessä. Uusi työpaikka voi löytyä joka IT-alalta tai täysin uusista tehtävistä eri alalta.
Autamme sinua hahmottamaan ICT-alan tämän hetkisen työmarkkinatilanteen sekä tulevaisuuden osaamistarpeet ja teknologiset kehityssuunnat. Käymme yhdessä läpi ICT-alan yritysten rekrytointikriteerit ja opimme yhdessä tunnistamaan onnistuneen työnhaun menestystekijät. Omien vahvuuksien ja kehitysalueiden tunnistaminen on myös tärkeää oman uratien suunnittelussa. Oman ydinosaamisen kiteyttäminen myyvään muotoon auttaa sinua työnhaussa ja ICT-alan yritysten kontaktoinnissa eteenpäin. ICT-alan uravalmennusohjelmamme sisältää sekä asiantuntijaluentoja, urasuunnitteluun liittyviä tehtäviä että tapaamiset henkilökohtaisen uravalmentajan kanssa.
Oma uravalmentaja apunasi
Uuden uran suunnittelussa sinua auttavat meidän kokeneet ICT-alan uravalmentajat. Haluamme tarjota uravalmentajiemme pitkän ICT-alan yritystuntemuksen ja teknologiaymmärryksen sinun käyttöösi. Uravalmennuksen aikana laadimme yhdessä uravaihtoehdot ja konkreettiset etenemissuunnitelmat sinun uuden ihannetyöpaikkasi löytämiseksi. Sinulle valitaan uravalmentaja, joka on tehnyt rekrytointeja sinun osaamisalueeseen liittyen ja, joka tuntee alasi rekrytoivat yritykset ja heidän valintakriteerinsä. Näin voimme parhaiten auttaa sinua urallasi eteenpäin.
Minulta voit kysyä lisätietoja
Project Manager
Avoimet työpaikat
LisääHaku päättyy: 04.06.2012 Nixu: Ohjelmistokehitysliiketoiminnan johtaja
Haku päättyy: 04.06.2012 Nixu: Tietoturvallisen ohjelmistokehityksen suurlähettiläs
Haku päättyy: 04.06.2012 Kaikki työpaikat (23kpl)
Rekrytointiohjelmat
Lisää→ Tulevaisuuden AdWords-ammattilaisten rekrytointiohjelma Uusi IT-duuni 04.05.2012-31.12.2012
→ Puuttuva palaa osaamiseesi ServerPro
→ 10 kehittymishaluista it-tukihenkilöä .Net Expert
→ Uusia .NET kehittäjiä Java Expert
→ Uusia JavaEE kehittäjiä ServerPro
→ 10 järjestelmäasiantuntijaa SharePoint Expert
→ uusia SharePoint-asiantuntijoita Atos SAP Trainee
→ 10 tulevaisuuden SAP-ammattilaista GamePro 26.03.2012-19.10.2012
→ 18 uutta pelialan ammattilaista QA Expert
→ Uusiin tehtäviin ohjelmistotestauksen asiantuntijana eTalousPro
→ 7 kehityshaluista taloushallinnon osaajaa
Referenssit
Ari Viikilä
Ohjelmistosuunnittelija
Innofactor Oyj
”Rekrytointiohjelma tarjosi minulle mahdollisuuden rekrytoitua työtehtäviin, joihin olisi ollut muuten hankala päästä. Ohjelma oli kokonaisuudessaan hyvin organisoitu ja jaksotettu, ja ohjelmaan kuuluneet koulutukset sekä yhteistyöyrityksessä työskentely täydensivät sopivasti toisiaan.”
Teresa Liimatta
Digitase Oy
"eTalousPro-ohjelma oli erittäin antoisa ja antoi riittävän monipuolisen kuvan taloushallinnon eri osa-alueista."
Emily Aderinwale
Qentinel Oy
"Pääsin kertaamaan taitojani taloushallinnon ammattilaisena, minkä lisäksi sain harjoittelun jälkeen mahtavan työpaikan."
Minna Heinonen
HiQ Finland
"Yrityspaikkani oli napakymppi. Saranen Consultingin puolelta ohjelma oli ammattitaitoisesti toteutettu ja homma pelasi kaikissa tilanteissa."
Sakari Vuori
Software Designer
MOSSPro-ohjelman osallistuja
”Sain tilaisuuden päästä töihin menestyvään yritykseen ja tehdä oikeita töitä SharePointin parissa."
Sam Jansson
Järjestelmäasiantuntija
InfraPro-ohjelman osallistuja
”Suosittelen lämpimästi rekrytointiohjelmaan osallistumista. Ohjelma auttoi minua pääsemään uratavoitteisiini ja laajentamaan ammattitaitoani IT-infra -ympäristössä.”
Matti Tuiskunen
Järjestelmäasiantuntija
Javerdel Oy
”Ohjelmasta sain ennen kaikkea työkokemusta ja hyvän työpaikan mutta lisäksi mielenkiintoista ja hyödyllistä koulutusta. Sain varmuutta sekä nopeutta työskentelyyn, kun töissä ei tarvinnut opetella niin paljoa.”
Maria Di Piazza
Testausinsinööri
Uravalmennusohjelman osallistuja
"Sain konkreettisen tavoitteen ja oikean kuvan osaamisestani. Lisäksi sain hyvän kuvan siitä miten pystyn yhdistämään olemassa olevan työkokemukseni ja koulutukseni ja mitä koulutusta tarvitsen vielä, jotta saavutan "unelmatyöni".
Esko Ranta
Ohjelmistoarkkitehti
ICT Expert Program
"Opetus puolestaan yllätti - se ei ollutkaan tylsää ennen opittua asiaa, vaan uutta ja innostavaa, ja veti porukan keskustelemaan. Opettajista huokui kokemus ja paneutuminen ICT-alan työllistymisen erityispiirteisiin."
Arto Viksten
Ohjelmistosuunnittelija
Housemarque Oy
”Voin suositella työpaikan hakua Sarasen kautta, koska toiminta oli nopeaa, auttavaa ja ammattimaista. Sain Sarasen kautta parhaan työpaikkani tähän mennessä, se kuvaa asiaa mielestäni aika hyvin.”