Avoin hakemus
Koko Suomi
Uusi työ vai uusi osaaminen? Mitä jos valitsisit molemmat.
Työnhaun ja urapohdintojen keskellä mieleen saattaa nousta monenlaisia kysymyksiä.
Hakisinko uutta työtä? Kerryttäisinkö lisää osaamista? Vai suuntaisinko kenties kokonaan uudelle alalle? Valinta voi olla luonnollisesti vaikea. Työ- ja urahaaveet on kuitenkin mahdollista saavuttaa vähemmillä kompromisseilla – suuntaamalla työhön koulutuksen avulla.
Koulutuksien tärkeimpänä tavoitteena on työllistää sinut yhteistyöyritykseesi vakituiseen työsuhteeseen 4-6 kk ohjelman päätteeksi. Tähtäimessä olevan työn lisäksi pääset panostamaan omaan osaamiseesi myös pidemmällä aikavälillä ja vaikuttamaan aktiivisesti siihen, miltä seuraava roolisi voisi näyttää.
Rekrytoivan koulutuksen yritystyöskentelyn ansiosta pääset nopeasti uusiin työtehtäviin kiinni ja kasvatat asiantuntijuuttasi käytännönläheisellä tavalla.
Saat ohjelman aikana laadukasta koulutusta alan johtavilta tekijöiltä ja pääset kasvattamaan osaamistasi niiden taitojen parissa, joista työnantajat kilpailevat nyt ja tulevaisuudessa.
Kun haet mukaan ohjelmaan, täytät samalla Sarasen osaamisprofiilin. Se toimii käyntikorttinasi ohjelman yhteistyöyrityksiin, eikä sinun tarvitse hakea jokaiseen paikkaan erikseen.
Kiinnostaisiko sinua hypätä uudelle alalle tai uudenlaisiin tehtäviin, mutta pitkä koulutus ei sovi tilanteeseesi? Rekrytoivan koulutuksen kautta pääset koulutuspäivien lisäksi käsiksi heti uusiin työtehtäviisi ja oppiminen tapahtuu pikakelauksella!
Valmistuitko tutkintotodistus takataskussasi, mutta työkokemus puuttuu? Saat arvokasta työkokemusta haluamaltasi alalta ja pääset työntämään jalkasi oven väliin ehkäpä juuri unelmiesi työpaikkaan.
Pitkäkään työura ei takaa aina helppoa työllistymistä ja joskus oma osaaminen on jo nähnyt parhaat päivänsä. Saat päivitettyä tietosi ajantasaiseksi ja mahdollisuuden päästä käsiksi hyvinkin vaativiin tehtäviin.
Kaiken kaikkiaan koulutus oli tosi hyvä. Eniten yllätyin siitä, kuinka suuri vaikutus jo yhdellä koulutuspäivällä voi olla omaan osaamiseen. Mieleen on jäänyt koulutuskokonaisuus pythonin alkeista. Vaikka olin käyttänyt ohjelmointikieltä jo aiemmin, sain koulutuksesta yllättävän paljon uutta sisältöä tekemiseeni. Työskentelyni on parantunut dramaattisesti koulutuksen jälkeen.
Lue lisää
Janne Blom, Software Engineer, Etteplan
Ryhdyin tutkimaan Digital Marketing Bootcampia tarkemmin ja vakuutuin sen sisällöstä. Olen itseoppinut markkinoija, joten digitaalisen markkinoinnin osaamisen kehittämiselle oli tarvetta, jotta työllistyisin jatkossakin markkinoinnin alalle.
Lue lisää
Camilla Tauro, Digital Content Specialist, WDS
Rekrytoivan koulutusohjelman myötä opin sanoittamaan paremmin omaa osaamistani ja löysin töitä uudelta paikkakunnalta!
Lue lisää
Johanna Isojärvi, Taloushallinnon palveluasiantuntija, Monetra
Pääsin Dagmarille Sarasen DigiExpert-ohjelman kautta. Se on ohjelma, joka laaditaan aina osallistujan henkilökohtaisten tavoitteiden mukaisesti. Siinä hyödynnetään Sarasen laajaa koulutustarjontaa. Pääosin osallistuin eCommercePro-ohjelman koulutuspäiviin ja opin sieltä paljon.
Lue lisää
Petri Hänninen, Digital Planner, Dagmar
osallistujaa rekrytoivissa koulutusohjelmissa vuosittain
rekrytoivaa yritystä vuodessa
rekrytoituu suoraan koulutusohjelman päätteeksi
Meillä Sarasella saat yksilöllistä tukea rekrytointiprosessin alusta saakka sparrailun, ohjauksen ja valmennuksen merkeissä. Mitä aiemmin hakuaikana haet koulutusohjelmaan, sitä paremmin pystymme syventymään tilanteeseesi ja auttamaan uratavoitteidesi saavuttamisessa.
Ohjelmiin hakeminen koostuu yleisesti sekä TE:n hakemuksesta sekä Sarasen osaamisprofiilista. Osallistumiskelpoisuutesi selvitetään ensin TE-palveluissa – Sarasen osaamisprofiili taas toimii käyntikorttinasi ohjelman rekrytoiviin yrityksiin.
TE:n hakemuksen käsittelyn ja esivalinnan jälkeen kutsumme sinut haastatteluihin kanssamme. Tapaamisessamme pääset kertomaan lisää persoonastasi ja osaamisestasi, sekä avaamaan tarkemmin millaisiin tehtäviin haluaisit ohjelman kautta tähdätä. Olemme yhteydessä kaikkiin TE:n esivalinnasta edenneisiin hakijoihin viimeistään hakuajan päätyttyä.
Kun olemme päässeet tutustumaan sinuun tarkemmin, alamme etsimään persoonaasi, osaamiseesi ja uratavoitteisiisi sopivia paikkoja ohjelman yhteistyöyrityksien joukosta. Toimimme siis työnhaun agenttinasi! Jos haluat etsiä itsellesi yritystä, tai sellainen on sinulla jo mielessä, pystyt F.E.C -koulutuksissa hakemaan yrityspaikkaa myös itse. Lue lisää F.E.C -koulutuksesta tästä.
Tarjoamme ja sovimme sinulle ajat yhteistyöyrityksen haastatteluun. Haastattelussa pääset tutustumaan tarkemmin tarjottuun työnkuvaan ja uramahdollisuuksiin rekrytoivan yrityksen esihenkilöiden ja/tai kollegoiden kanssa. Lopullisen valintapäätöksen ohjelmaan tekee rekrytoiva yritys.
Valintojen jälkeen solmimme sinun ja yrityksen välille koulutussopimuksen ohjelman ajaksi. 4-6 kk mittaisen koulutusohjelman kautta pääset suoraan käsiksi käytännön työtehtäviin ja saat samalla kasvatettua omaa osaamistasi asiantuntijakoulutusten (noin 25-30% ohjelman kestosta) kautta. Lopputuloksena pääset tutustumaan työyhteisöön ja lopullisiin työtehtäviin jo ennalta ja löydät oikeat työkalut tulevassa roolissasi menestymiseen.
Koulutuksen tarkoituksena on työllistää sinut yhteistyöyritykseen ohjelman kautta. Tämä voi tapahtua ohjelman päätteeksi, tai jopa ohjelman aikana. Tähtäimessä olevan työpaikan lisäksi panostat omaan osaamiseesi myös pidemmällä tähtäimellä ja kasvatat asiantuntijuuttasi niiden taitojen parissa, joista työnantajat kilpailevat. Yli 80% osallistujista rekrytoituu uuteen rooliin koulutusohjelman päätteeksi.
Me Sarasella hoidamme yhteistyöyrityksen etsimisen. Pyrimme löytämään mahdollisimman hyvin sinun toiveitasi vastaavan yrityksen. Samanaikaisesti huomioimme yrityksen tarpeet, sillä yrityksen edustaja tekee lopullisen valinnan heille sopivimmasta hakijasta.
Voit itsekin etsiä yritysyhteistyöpaikkaa ja näin varmistaa paikkasi ohjelmassa. Potentiaalisesta yrityspaikasta kannattaa mainita koulutusohjelman vastaaville henkilöille mahdollisimman pian hakuprosessin alkuvaiheessa.
Ohjelman ajan olet yritykseen koulutussuhteessa ja yritys ei maksa sen ajalta palkkaa. Koulutuksen aikana saat samaa työttömyysetuutta, kuin työttömänä ollessasi. Saat myös kulukorvausta koulutuspäivien ajalta.
Jos koulutukseen osallistumisesta on sovittu työllistymissuunnitelmassasi, voi työttömyyskassa tai Kela maksaa koulutuksen ajalta korotettua työttömyysetuutta. Korotettuun etuuteen liittyvistä tarkemmista edellytyksistä, enimmäisajasta ja muusta saat tietoa työttömyysetuutesi maksajalta. Työ- ja palkkasuhde yrityksen kanssa on tavoitteena ohjelman jälkeen.
Valinnan edellytyksenä rekrytoivaan koulutusohjelmaan on sopivan yhteistyöyrityspaikan löytyminen. Valinnat ohjelmaan tehdään yksitellen sitä mukaa, kun yrityspaikat varmistuvat.
Määräaikaisen työsuhteen päätyttyä Mirja Hänninen löysi itsensä uuden ääreltä. Muuttunut elämäntilanne antoi Mirjalle rohkeutta hakea mukaan Sarasen...
Lue lisääKuka olet ja mitä teet Admicomilla?
Lue lisääSini Aalto ja Nelson Makubuya Ntege saivat unelmiensa työpaikat ohjelmointialalta rekrytoivan koulutusohjelman kautta. RekryKoulutus tarjosi Kemian maisteriksi...
Lue lisää