01.02.2022 — Työ ja Ura

Haaveissa alanvaihto? He nappasivat työn uudelta alalta 6 kuukaudessa!

Saranen
Kirjoittaja
Saranen

Miltä kuulostaisi uusi ammatti ja työpaikka vain kuuden kuukauden koulutuksella? Se on mahdollista Sarasen rekrytoivan koulutusohjelman avulla. Kaisa Laatikainen ja Jari Holttinen kertovat, mistä koulutuksissa on kyse – ja miten RekryKoulutus muutti heidän elämänsä.

Tämä artikkeli on toteutettu Duunitorin haastattelujen pohjalta yhteistyössä Sarasen kanssa. Artikkeli on julkaistu alun perin Duunitorin sivuilla ja sen kirjoittanut Anna Mäkelä.

"Kun sain kuulla, että minut on valittu mukaan koulutusohjelmaan, halusin kiljua riemusta. Olin juuri ajamassa autoa ja superinnoissani siitä, että urallani oli kääntymässä uusi sivu."

Keväällä 2020 Kaisa Laatikainen oli jäänyt monen muun tapaan työttömäksi ja saanut samalla mahdollisuuden miettiä, millainen ihminen hän on ja mitä toivoo uraltaan tulevaisuudessa.

"En kuvailisi itseäni uteliaaksi vaan tiedonhaluiseksi. Olen kiinnostunut siitä, miten maailma muuttuu ja kehittyy", hän kertoo nyt, puolitoista vuotta myöhemmin.

Matkailu- ja ravintola-alalla sekä logistiikan parissa työskennellyt Laatikainen oli päässyt aiemmissa työtehtävissään kurkistamaan ohjelmistorobotiikan mahdollisuuksiin asiakkaan roolista käsin ja innostunut aiheesta. Kun hän tutustui erilaisiin rekrytoiviin koulutusohjelmiin, yksi erottui erityisesti joukosta:

"Kun löysin Sarasen ohjelmistorobotiikan koulutusohjelman, tuntui, että se tarjoaisi mahdollisuuden uraan, joka ruokkisi oppimisen haluani vielä monta vuotta."

Aito innostus ja motivaatio välittyivät Laatikaisen hakemuksesta, sillä hänet valittiin mukaan koulutusohjelmaan yli sadan hakijan joukosta. Myös yhteistyöyritysten joukosta löytyi nopeasti sopiva pari, ja Laatikainen aloitti työssäoppimisen ohjelmistorobotiikkaan erikoistuneella MOST Digitalilla.

Katso myös videolta kokemuksia Sarasen RekryKoulutuksista

Uudelle uralle kuudessa kuukaudessa

"RekryKoulutus oli minulle ehdottomasti paras vaihtoehto tässä vaiheessa uraa: laadukas ja kattava koulutus, lyhyt opiskeluaika ja suora yhteys työelämään ja tulevaan työnantajaan. Mielestäni tämä on aika upea mahdollisuus", Laatikainen kertoo.

Kuuden kuukauden mittainen koulutusohjelma piti sisällään noin 20 koulutuspäivää – kaikki muu oppiminen tapahtui työn ohessa. Laatikaisen mukaan koulutus vastasi hyvin alanvaihtajan tarpeisiin: koulutuspäivät tarjosivat tietoja ja taitoja, joita pääsi heti soveltamaan uudessa työssä.

"Kouluttajat olivat todella hyviä. Minulle oli tärkeää, että sain kysyä välillä itsestäänselviäkin kysymyksiä, ja niihin annettiin selkeät vastaukset. Oli mielettömän arvokasta päästä keskustelemaan kouluttajien kanssa ja saada lisätietoa aihealueista, joihin halusin tutustua syvemmin."

RekryKoulutus teki tehtävänsä – kuuden kuukauden jälkeen Laatikainen koki olevansa täysivaltainen työyhteisön jäsen ja asiantuntija täysin uudella alalla.

"Ajattelin, että saan koulutuksesta ensipuraisun, jonka jälkeen on edessä vielä pitkä tie. Mutta se oppiminen tapahtuu oikeasti siinä kuudessa kuukaudessa. Koulutuksen päätyttyä oli aikamoinen voittajatunne."

Nainen istuu valkoisen pöydän päällä.

 

Vanhat taidot hyötykäyttöön uudessa työssä

Koulutuksen päätyttyä Laatikainen vakinaistettiin työssäoppimispaikkaansa, jossa hän työskentelee nyt RPA-analyytikkona ja asiakaskoordinaattorina.

"Työnkuvani on moninainen ja todella mielenkiintoinen. En tee varsinaista koodaustyötä, mutta pääsen määrittelemään asiakkaidemme rutiininomaisia työnkulkuja ja sitä, millaisia tehtäviä voitaisiin siirtää robottikollegoille."

Vielä viisi vuotta sitten hyppy ravintola-alalta robotiikan pariin olisi kuulostanut absurdilta, ellei jopa mahdottomalta. Laatikainen kuitenkin uskoo, että monelle on kertynyt elämän varrella taitoja, joista ei ehkä itsekään ole tietoinen.

"Vasta kun lähtee kohti uutta, voi huomata, miten erilaiset taidot linkittyvät toisiinsa. Etenkin asiakaskoordinaattorina pääsen käyttämään aiemmin urallani oppimiani taitoja. Myös analyytikon tehtävissä on hyötyä siitä, että olen aikaisemmin miettinyt samoja asioita asiakkaan näkökulmasta."

 

"Koulutus antoi uskoa tulevaisuuteen"

"Ei voi välttämättä sanoa, että koulutus olisi antanut tarkoituksen elämälle, mutta siihen suuntaan."

Jari Holttinen osallistui kaksi vuotta sitten Sarasen Analytics Pro- rekrytoivaan koulutusohjelmaan, eikä voisi olla tyytyväisempi. Koulutus avasi yhteiskuntatieteiden maisterille ovet softataloon ja data-analyytikon tehtäviin – ja paljon muuta, ehkä tärkeämpääkin:

"Koulutus on antanut uskoa tulevaisuuteen. Onhan työpaikka taloudellisestikin tärkeä, mutta eniten olen saanut tyydytystä uuden oppimisesta ja oman ammattitaidon kehittämisestä." 

Ennen koulutusta Holttinen oli jäänyt työttömäksi vuosia kestäneestä työsuhteesta. Pitkän työuran erilaisissa tutkimusalan tehtävissä tehnyt ammattilainen ehti kokea myös työnhaun ajoittaisen raadollisuuden.

"Pääsin haastatteluun useamman kerran, mutta työpaikka jäi aina viime metreillä jostain kiinni. Se oli suorastaan masentavaa. Luulen, että sekin vaikutti, että olin yli viisikymppinen työnhakija."

Luovuttaminen ei kuitenkaan käynyt mielessä. Holttinen oli jo työssä ollessaan kiinnostunut Sarasen RekryKoulutuksista. Kun haku analytiikan koulutusohjelmaan vihdoin aukesi, hän jätti saman tien hakemuksen.

"Koulutukseen pääsemisestä tuli tosi onnellinen ja helpottunut olo. Jo työllistyminen on tosi hyvä juttu, mutta oli myös mahtavaa päästä käsiksi täysin uusiin asioihin ja saada uusi alku tässä vaiheessa työuraa."

 

Analytiikan asiantuntijaksi pikakaistalla

Holttinen on iloinen, että koulutus ehdittiin järjestää ennen koronapandemian puhkeamista. Se mahdollisti verkostoitumisen kouluttajien ja kurssilaisten kanssa kasvotusten. Yhteiset kohtaamiset ja keskustelut tarjosivat myös laajempaa näkemystä alaan ja opiskeltaviin asioihin.

"En ollut hetkeen kuulunut mihinkään työyhteisöön, joten oli erityisen mukavaa päästä vaihtamaan ajatuksia samoista asioista kiinnostuneiden ihmisen kanssa", Holttinen kertoo.

Pääosassa lähiopetuksen aikana oli kuitenkin kurssin sisältö. Holttisen mukaan koulutus antoi hyvän kokonaiskuvan analytiikan kentästä, työkaluista, menetelmistä ja siitä, mistä lähteä hakemaan ratkaisua erilaisiin ongelmiin.

Opetustuntien lisäksi Holttinen sukelsi koulutuksen aikana data-analyytikon rooliin kuljetuslogistiikan ratkaisuihin erikoistuneella teknologiayritys eSendillä. Alussa suuri osa työajasta kului uusien asioiden opiskeluun. Osaamisen karttuessa myös vastuuta on annettu.

"Olen talon ainoa analyytikko devaajien joukossa. Olen saanut rakentaa yrityksen raportointia ja analytiikkaa alusta asti itse, mikä on todella palkitsevaa. On myös ollut mielenkiintoista olla mukana kehittämässä yrityksen toimintaa ja tuotetta."

Mies seisoo toimistokäytävällä kädet ristikkäin.

Rekrykoulutus avaa ovia kokemukseen katsomatta

RekryKoulutukset järjestetään yhteistyössä Sarasen, TE-palveluiden, ELY-keskuksen sekä rekrytoivien yritysten kanssa. Ohjelmat ovat työvoimapoliittisia koulutuksia, joten niihin voi hakea vain työtön, työttömyysuhan alla oleva tai pian päättyvässä määräaikaisessa työsuhteessa oleva työnhakija. Taustoiltaan osallistujat voivat kuitenkin olla hyvinkin erilaisia.

"AnalyticsPro-koulutuksessa oli mukana uransa alussa olevia nuoria, mutta myös kokeneita, isoissakin ohjelmistotaloissa työskennelleita asiantuntijoita hakemassa uutta suuntaa. Hyvin fiksua ja koulutettua porukkaa oikeastaan kaikki", Holttinen kertoo. 

"Jos jollakin on vielä ennakkoluuloja työttömiä työnhakijoita kohtaan, niin Sarasen RekryKoulutukseen tutustumalla niistä voisi päästä eroon."

Holttisen mukaan koulutusohjelmaan osallistumisesta voi hyötyä kuka tahansa taustaan tai kokemukseen katsomatta. Yllättäväkin tausta voi osoittautua hyödylliseksi, sillä analytiikkaosaamisen lisäksi hyötyä on usein myös toimialaosaamisesta. Alanvaihtajien ja vasta-alkajien lisäksi koulutuksella on annettavaa myös kokeneelle asiantuntijalle:

"Vaikka olisi valmiiksi tietokantaguru tai devaaja, niin tämä koulutus antaa todella laajan näkemyksen alasta – ja tietysti työllistyminen on tässä pääasia."

Innostuitko? Valitse itsellesi sopiva RekryKoulutus ja hae mukaan »

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

08.12.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys ja vastuullisuus ovat muutosneuvotteluiden ytimessä

Monet julkisen sektorin toimijat ovat uudenlaisen tilanteen edessä. Hallituksen toteuttamien leikkausten vuoksi julkisissa organisaatioissa tehdään mittavia...

Lue lisää
09.04.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys apuun muutosneuvotteluissa

Sanalla muutosneuvottelut – ja sen edeltäjällä, yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla – on karu kaiku. Vaikka neuvotteluita voidaan käydä monenlaisissa...

Lue lisää
28.03.2024 — Uutinen

Tiedote: Mirja Hosionaho aloittaa Sarasen toimitusjohtajana 1.4.2024

Sarasen toimitusjohtajana toiminut Janne Lindfors siirtyy Oppiminen ja Hyvinvointi – liiketoiminta-alueen vetäjäksi Baronalle. Sarasen toimitusjohtajana...

Lue lisää