24.08.2022 — Työ ja Ura

Taloushallinnon työtehtävistä on moneen – löydä omasi!

Eeva-Kaisa Gustafsson
Kirjoittaja
Eeva-Kaisa Gustafsson

Tiedätkö, mitä yhteistä on HR-alalla ja taloushallinnon työtehtävillä? Molemmilla aloilla työskentelevien ammattilaisten tärkein tehtävä on auttaa ihmisiä ja pitää huolta heidän oikeuksistaan työelämässä. Kuitenkin vain toiseen näistä aloista on tunkua, eikä se ole taloushallinto. Alalle kannattaisi kuitenkin haluta – seuraavaksi kerromme miksi!

Tähän artikkeliin haastattelimme Taloushallintoliiton asiakkuusjohtajaa Juha Sihvosta sekä  projektipäällikköämme, taloushallintovelhoamme Heidi Huhtalaa.

Taloushallinnon alalla on paljon työmahdollisuuksia

Muutamia vuosia takaperin taloushallinnon töiden uutisoitiin loppuvan. Tai tarkemmin sanottuna töiden oletettiin automatisoituvan kehittyneiden taloushallinnon ohjelmien myötä. Ohjelmien automatisoitumista toki tapahtui, mutta taloushallinnon työt eivät loppuneet. Sen sijaan töiden määrä on lisääntynyt hurjasti ja alalla onkin tällä hetkellä suuri osaajapula.

sihvonen_juha"Pidemmällä aikavälillä automaatio kyllä varmasti vähentää työvoiman tarvetta nykyisen kaltaisissa tehtävissä. Toisaalta se avaa myös aivan uudenlaisia mahdollisuuksia alan ammattilaisille. Toimiala läpikäy teknologiahyppäyksestä johtuvaa isoa muutosta, mutta työnäkymät ovat taloushallinnon tehtävissä erinomaisen hyvät tulevaisuudessakin", toteaa Sihvonen.

Taloushallinnon työt eivät rajoitu pelkästään palkanlaskijan ja kirjanpitäjän työnkuviin, vaan alalla voi työskennellä myös mm. controllerin tai reskontranhoitajan rooleissa. Tehtävät ovat monipuolistuneet ja niiden painopiste on muuttunut. Vanhat ”paperinpyörittämistehtävät” ovat muuttuneet eri järjestelmien hallitsemiseen. Samalla työnkuva on laajentunut asiakasrajapintaan. Nykyään alalla arvostetaankin hyvien IT-taitojen lisäksi luontevia ihmissuhdetaitoja. 

Taloushallinnon tehtävät ovat asiakaslähtöisiä

Nykypäivän taloushallinto ei tapahdu enää ilman ihmiskontakteja, vaan tehtävät mahdollistavat muiden kanssa työskentelyn melko tiiviistikin. Taloushallinnon ammattilaiset ovat suoraan tekemisissä asiakkaiden kanssa ja pääsevät ratkomaan pulmia yhdessä asiakkaidensa kanssa.

Taloushallinnon kentällä työskentelee jo nyt monia huipputyyppejä ja mukaan joukkoon mahtuu vielä roppakaupalla lisää! Alan osaajille on tarjolla paljon erilaisia tapahtumia ja verkostoitumismahdollisuuksia, kuten vuosittaiset taloushallintoliiton kesäpäivät ja tilitoimistoristeilyt, jossa nauru raikaa ja verkosto kasvaa. Työ itsessäänkin mahdollistaa sen, ettei töitä tarvitse tehdä pelkästään yksin, vaikka rauhallisillekin hetkille on toki paikkansa. Nykyaikaisilla työvälineillä taloushallinnon työ on hyvin suurelta osin paikasta riippumatonta, ja asiakasta voi palvellla hyvin ja tehokkaasti sähköisissä kanavissa.

Taloushallinnon työ on joustavaa

Itsenäiselle ja aikaansaavalle henkilölle työskentely alalla on unelma. Työssä on paljon vapauksia, eikä työtä tarvitse tehdä 8-16 välillä. Asiakaspalaverit hoidetaan luonnollisesti virka-aikoina, mutta muut tehtävät saa tehdä haluamallaan ajalla.

Heidi_Huhtala_640x640_2Useat alan yritykset vaativat työntekijöiltään paljon oma-aloitteisuutta, jolloin itsensä johtamisen tärkeys korostuu. Asiakkaat on uskallettava kohdata rohkeasti ja erilaiset ongelmat nähtävä mielekkäänä haasteena. Jos nämä piirteet sopivat sinuun, saattaa taloushallinto olla juuri sinun juttusi, rohkaisee projektipäällikkö Huhtala.

 

Tulevan syksyn aikana voit ottaa kanssamme askeleen kohti taloushallintoa. Juuri nyt haemme uusia osaajia Rantalaiselle palkanlaskentaan ja myöhemmin syksyllä tiedossa on lisää taloushallinnon ohjelmia! Ilmoitamme omien sivujemme lisäksi uusista ohjelmista myös somessa, joten ota haltuun instagram, facebook, twitter ja LinkedIn-kanavamme!

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

09.04.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys apuun muutosneuvotteluissa

Sanalla muutosneuvottelut – ja sen edeltäjällä, yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla – on karu kaiku. Vaikka neuvotteluita voidaan käydä monenlaisissa...

Lue lisää
28.03.2024 — Uutinen

Tiedote: Mirja Hosionaho aloittaa Sarasen toimitusjohtajana 1.4.2024

Sarasen toimitusjohtajana toiminut Janne Lindfors siirtyy Oppiminen ja Hyvinvointi – liiketoiminta-alueen vetäjäksi Baronalle. Sarasen toimitusjohtajana...

Lue lisää
19.03.2024 — Organisaation muutostilanteet

Älä unohda itseäsi, esihenkilö!

Muutosneuvottelut ovat raskaita prosesseja koko työyhteisölle – myös esihenkilöille. Vaikeassa tilanteessa kaikki menee harvoin nappiin, ja esihenkilöiden...

Lue lisää