Olemme toteuttaneet useita rekrytoivia koulutusohjelmaa yhteistyössä TE-palveluiden ja Googlen kanssa. Pyysimme muutamaa osallistujaamme kertomaan, miten heidän uransa on kehittynyt ohjelman jälkeen.
Vastavalmistuneelle hyvä väylä työelämään!
Olin valmistunut pari kuukautta aiemmin Oulun yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi ja muuttanut pääkaupunkiseudulle etsimään mielenkiintoisia duunikuvioita. Ehdin etsiä töitä pari kuukautta, ennen kuin työpaikkailmoitus Adwords Academysta osui sattumalta silmääni.
Digimarkkinoinnin ala oli vuonna 2012 kovassa kasvussa, mutta yliopisto-opintojen kautta oli vaikea saada edes teoreettista osaamispohjaa alalle. Opintojeni ohella työskennellessäni sain kevyttä ymmärrystä somemainonnasta, mutta osaamiseni oli lapsenkengissä vielä tuossa vaiheessa. Kiinnostuin siis mahdollisuudesta oppia nousevan alan perusteet nopeasti ja käytännönläheisesti AdWords Academyssä.
Rekrytoivan koulutusohjelman päätteeksi työllistyin samaan yritykseen, jossa olin työskennellyt ohjelman ajan eli silloiseen digimediatoimisto Ainoa Helsinkiin. Aluksi työskentelin Producer-nimikkeellä, ja pääsin toteuttamaan asiakkaiden hakusanamainontaa. Lisäksi otin hyvin pian haltuun somemainonnan tekemistä, erityisesti Facebook- ja YouTube-mainontaa. Nämä molemmat kehittyivät tuossa vaiheessa kovaa vauhtia ja oli mahtavaa päästä tekemään monia asioita ensimmäisten joukossa Suomessa.
Ainoa liittyi pian Adwords Academyn päätyttyä osaksi kansainvälistä Omnicom-konsernia, ja olin samassa talossa töissä yhteensä viitisen vuotta. Etenin vuosien myötä Head of Social Mediaksi, jolloin kehitin konsernin someliiketoimintaa, rekrytoin ja koulutin asiantuntijoitamme sekä hoidin edelleen myös asiakasprojekteja. Vuonna 2018 toimin Telialla yhtiön Suomen somestrategian parissa, ja saman vuoden syksyllä hyppäsin nykyiseen työhöni ohjelmistotalo Smartlylle. Toimin tällä hetkellä pääsääntöisesti Pohjoismaiden mediatoimistoasiakkuuksien kanssa, ja pääsen hyödyntämään digitoimistopuolella aiemmin kerryttämääni osaamista.
Verkostoituminen on tällä alalla tärkeää
Verkostoitumaan pääsi hyvin jo koulutusohjelman aikana, ja joidenkin samaan aikaan aloittaneiden kanssa teen töitä edelleen. Adwords Academy antoi hyvän pohjan alalle suhteellisen lyhyessä ajassa, joten uskon että sen jälkeen olisi ollut helppo työllistyä, vaikka yhteistyöyritykseen en olisi jäänytkään.
Suosittelen ehdottomasti Googlen ohjelmia myös muille! Omalta osaltani voin ainakin sanoa, että ohjelma toimi vastavalmistuneelle hyvänä väylänä työelämään. Uskon sen olevan oikein toimiva ratkaisu myös alan vaihtajille.
Sanna Räsänen
Senior Customer Success Manager
Smartly.io
Ennen AdWords Academyyn hakemista en juurikaan tiennyt mitä hakukonemainonta oli
Valmistuin kauppatieteiden maisteriksi Hankenilta syksyllä 2012 ja aloin samoihin aikoihin hakemaan ensimmäistä markkinoinnin työpaikkaa. Olin opintojen aikana tehnyt erilaisia asiakaspalvelu- ja toimistotöitä sekä osallistunut ylioppilaskunnan toimintaan, mutta työkokemus markkinoinnin tehtävistä puuttui. Hain aktiivisesti erilaisiin markkinointitehtäviin, mutta kilpailu työpaikoista oli kovaa ja haastatteluihin oli vaikea päästä. Kun olin ollut työtön n. 5 kuukautta, näin työpaikkailmoituksia selailessani ilmoituksen AdWords Academystä, johon päätin hakea mukaan.
Hain koulutusohjelmaan, koska ohjelma kuulosti mielenkiintoiselta. Uskoin että saisin koulutusohjelman kautta arvokasta työkokemusta ja jalkaa oven väliin työmarkkinoilla. Siinä vaiheessa en juurikaan tiennyt mitä hakukonemainonta tai Google AdWords (nyk. Google Ads) tarkalleen oli, mutta digitaalinen markkinointi kiinnosti minua paljon.
Tittelini aloittaessa taisi olla SEM Specialist, mutta alkuun rooli vastasi enemmän traineetä. Autoin muita asiantuntijoita heidän töissään, esim. kirjoittamaan uusia mainoksia ja rakentamaan uusia mainoskampanjoita ohjeistuksen mukaan. Mitä pidemmälle koulutusohjelma eteni, sitä enemmän vastuuta ja omia asiakkuuksia sain hoidettavaksi.
Heti koulutusohjelman jälkeen minut vakinaistettiin Tulokselle ja tein asiantuntijan töitä hakusanamainonnan parissa noin 2 vuotta. Sen jälkeen etenin mainonnan tiiminvetäjäksi, ja sain enemmän hallinnollista vastuuta. Näitä tehtäviä tein taas pari vuotta, jonka jälkeen etenin vastaamaan Tuloksella some- ja hakusanamainonnan palveluista tittelillä Head of Paid Search & Some. Vastuualueet laajentuivat esimiestehtäviin ja myynnillisiin tehtäviin. Vastuullani oli myös palveluiden kehitys, yhteistyö Googlen, Facebookin ja muiden alustojen kanssa. Olen näiden töiden rinnalla tehnyt mainonnan asiantuntijan töitä pienemmällä allokaatiolla, jotta oma osaaminen pysyisi ajantasalla ja koska koen tehtävät todella mielenkiintoisiksi.
Viimeisin roolimuutos tapahtui tänä syksynä, kun siirryin asiakkuusjohtajan rooliin. Tässä tehtävässä päävastuuni on asiakkuuksien kehitys, myynti ja tiimini esimiehenä toimiminen. Olen edelleen Tuloksella töissä.
Ilman AdWords Academytä en olisi päätynyt Tulokselle töihin, enkä todennäköisesti tekisi näitä tehtäviä tänään, joten ohjelmasta saamani hyöty on ollut valtava. Löysin alan ja työpaikan, joka haastaa minua päivittäin ja jonka kehitystä seuraan suurella mielenkiinnolla.
Sofie Segercrantz
Client Director & Senior Paid Media Consultant
Tulos Helsinki Oy
Paras investointi omaan uraani
Olin opiskellut kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta (valmistuin 2008), jonka jälkeen tein perinteisempiä "offline"-markkinointitöitä. Vietin vuoden Australiassa vuonna 2011 ja takaisin tultuani tammikuussa 2012 mietin, mikä olisi seuraava askel urallani. Hain muutamaa markkinoinnin tehtävää ja kävin haastatteluissa, mutta sitten helmikuussa silmiini osui ilmoitus Google AdWords Academystä.
Olin jo pidemmän aikaa miettinyt, että haluan päästä digimarkkinoinnin pariin töihin, mutta jalkaa oli vaikeaa saada oven väliin ilman aikaisempaa digimarkkinoinnin kokemusta. Tiesin välittömästi, että tämä koulutus on minua varten ja laitoin hakemuksen menemään. Se onkin ollut paras investointi omaan uraani, sillä koulutuksen myötä minulla avautuivat ovet digimarkkinoinnin maailmaan ja kysyntää näillä työmarkkinoilla riittää.
Jäin ohjelman jälkeen yhteistyökumppaniyritykseeni Quruun töihin ja tittelini oli Online Marketing Strategist. Hoidin omien asiakkuuksieni SEM-mainontaa itsenäisesti. Käytännössä tämä tarkoitti AdWords-kampanjoiden luomista sekä optimointia.
Syksyllä 2014 päädyin Toriin töihin kaupallistamaan Tori.fi:n mainosinventaaria sekä trafikoimaan asiakkaiden mainoskampanjoita. Tuohon aikaan tittelini oli Yield Manager. Olen ollut Torissa töissä nyt reilut 5 vuotta ja tätä nykyä olen Head of Programmatic & Yield. Vastaan siis Torin ohjelmallisesta mainosinventaarista ja sen tuottojen optimoinnista sekä hinnoittelen mainosinventaarimme yhdessä tiimini kanssa.
AdWords Academy avasi minulle ovet digimainonnan maailmaan. Ilman sitä en olisi tässä asemassa ja tehtävässä, missä nyt olen. Se on todellakin ollut paras invenstointi omaan uraani.
Heidi Heikura
Head of Programmatic & Yield
Tori.fi