26.11.2019 — Koulutusohjelmat yrityskokemukset

Taloushallinnon ammattilainen löytyi Sarasen avulla

Kirjoittaja
Saranen Consulting

Leppävaaran Laskenta Oy on espoolainen tilitoimisto, joka kärsi työvoimapulasta. Onneksi Sarasen palvelut olivat heille tuttuja ja he löysivätkin nopeasti loistavan työntekijän DigiTalous Akatemian kautta.

”Meillä oli hyviä kokemuksia vastaavanlaisista Sarasen koulutusohjelmista, joten päädyimme myös tässäkin rekrytoinnissa turvautumaan Sarasen apuun. Olemme saaneet jo useamman työntekijän koulutusohjelmien kautta”, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Tuomas Tahvanainen.

Rekrytoivissa koulutusohjelmissa opiskellaan ja tehdään töitä

Koulutusohjemien osallistujavalinnassa tärkeää on jo kerätyn kokemuksen lisäksi myös motivaatio ja oppimishalu. Ohjelma kestää puoli vuotta ja se sisältää sekä lähi- että verkko-opetusta.

Yritykset saavat itse valita hakijoista itselleen parhaimman Sarasen tekemän esikarsinnan jälkeen. Näin löytyi Leppävaaran Laskenta Oy:llekin sopiva tekijä.

Vaikka itse koulutusohjelman aikana osallistujat eivät ole palkkasuhteessa yrityksen kanssa, on tähtäimessä kuitenkin pysyvä työsuhde. Yrityksellä ja osallistujalla on puoli vuotta aikaa tutustua toisiinsa kiireellisesti ilman stressiä.

Myös Leppävaaran Laskenta Oy:n saama koulutusosallistuja todettiin kyvykkääksi ja koulutussopimus vaihtui työsopimukseen rekrytoivan koulutusohjelman jälkeen.

Lue koko alkuperäinen Kauppakamarilehdessä julkaistu juttu tästä!