26.11.2019 — Koulutusohjelmat yrityskokemukset

Rekrytointi sujui vaivatta ja työntekijä oli huippuvalinta

Kirjoittaja
Saranen Consulting

Hyvien työntekijöiden löytäminen voi olla kiven takana. Siksi Alessalla kokeiltiin Sarasen rekrytoivaa koulutusohjelmaa. ”Kokemus oli niin onnistunut, että nyt haemme tätä kautta jo uuttakin työntekijää”, kertoo kehitysjohtaja Visa Valkonen.

Alessalla kokeiltiin aiemmin suoraa rekrytointia, mutta sopivien työntekijöiden etsiminen oli rankkaa työtä ja kaikki se aika oli pois asiakastyöstä. Alessa konsultoi yrityksiä digimarkkinoinnin ja -myynnin nostamiseksi uudelle, tulosta tuottavalle tasolle. Palveluihin kuuluvat mm. markkinoinnin automaatio, hakukonemarkkinointi ja -optimointi sekä asiakkuudenhallintajärjestelmät.

Riskitöntä lähteä mukaan

”Lähdimme kokeilemaan Sarasen Digital Excellence Academy -rekrytoivaa koulutusohjelmaa, koska se oli meille riskitöntä ja todella tarvitsimme hyvän tyypin tiimiimme.”

Prosessi sujuikin mutkattomasti. ”Määrittelimme Saraselle, millaista henkilöä olemme hakemassa ja kerroimme toiveemme henkilön koulutuksesta, työtaustasta ja persoonasta. Sitten Saranen haarukoi kaikista heidän hyvistä ehdokkaistaan kolme meidän profiiliimme parhaiten sopivaa”, Valkonen kertoo.

Valkonen tapasi kaksi ehdokasta, joista toinen oli todellinen helmi. Hänet Valkonen ehdottomasti halusi koulutukseen ja yritykseensä töihin.

”Jos itse rekrytoi, joutuu tekemään valtavasti asioita, käymään läpi hakemuksia ja tapaamaan ehdokkaita. Nyt Saranen teki kaikki nämä alkuvaiheen työt puolestamme”, Valkonen kiittää.

Heti mukaan projekteihin

Valittu henkilö tuli Alessaan töihin ja mukaan asiakkaiden projekteihin.

”Työntekijämme sai Sarasen koulutuspäivissä laaja-alaisesti tietoa digimarkkinoinnin eri puolista. Näitä hän on saanut heti hyödyntää työssään ja onpa sieltä jotain uutta täsmätietoa tullut meille muillekin.”

Ohjelman loputtua työntekijä palkattiin Alessalle. ”Kaikki sujui niin hyvin, että nyt haemme tätä kautta jo uuttakin työntekijää”, Valkonen kertoo innoissaan.

”Voin suositella”

”Voin suositella Sarasen koulutusohjelmaa. Se sopii hyvin yrityksille, jotka tarvitsevat lisää työntekijöitä ja joilla itsellään on jo osaamista rekrytointikoulutuksen aihealueesta. Rekrytointikoulutuksen ja työssä oppimisen yhdistäminen on hyvä tapa uuden työntekijän palkkaamiseen”, Valkonen summaa.

www.alessa.fi