08.12.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys ja vastuullisuus ovat muutosneuvotteluiden ytimessä

Saranen
Kirjoittaja
Saranen

Monet julkisen sektorin toimijat ovat uudenlaisen tilanteen edessä. Hallituksen toteuttamien leikkausten vuoksi julkisissa organisaatioissa tehdään mittavia irtisanomisia, ja monissa niistä neuvottelupöytiin istutaan ensimmäistä kertaa.

Yhteistoiminta- ja muutosneuvotteluiden läpivienti kestävällä ja vastuullisella tavalla ei tarkoita vain lain noudattamista, vaan laki asettaa ainoastaan vähimmäisvaatimukset. Saranen järjesti marraskuussa webinaarin, jonka teemana oli muutosneuvotteluiden järjestäminen inhimillisesti ja vastuullisesti julkisen sektorin näkökulmasta. Sarasen alueenjohtajan Anu Kontusen ja Bravedossa julkisen sektorin ratkaisuista vastaavan Laura Åvallin lisäksi webinaarissa oli mukana Suomen metsäkeskuksen hallintojohtaja Anna-Liisa Louko.

Tukea ulkopuolisesta avusta muutosneuvotteluihin

Åvall muistutti webinaarissa, että julkisen sektorin odotetaan erityisesti vastuullisuuskysymyksissä toimivan esimerkkinä ja asettavan tason, jolle muidenkin pitäisi päästä.

”Julkinen (sektori) voi näyttää esimerkkiä, miten muutostilanteet erityisen hyvin hoidetaan tai miten voidaan yli lainsäädännön velvoitteen ihmisistä huolehtia. Siinä ollaan tosi tärkeiden asioiden äärellä”, hän huomautti.

Åvall korosti myös, että tilanne on uusi sekä lukuisille työntekijöille että esihenkilöille. Moni on saattanut valita uransa juuri julkisen sektorin suhteellisen vakauden ja työn merkityksellisyyden vuoksi, joten irtisanotuksi tuleminen voi jopa haastaa identiteettiä. Esihenkilöt puolestaan saattavat olla mukana yt- tai muutosneuvotteluprosessissa ensimmäistä kertaa urallaan.

Tilanteen herkkyyden ja hankaluuden vuoksi Åvall painotti avun hankkimisen tärkeyttä. Osaava palveluntarjoaja auttaa viemään neuvottelut läpi kunnialla ja takaamaan, että niin irtisanotuista kuin työhön jäävistä pidetään huolta.

”Tavoitteena on turvata se, että myös jäljelle jäävä organisaatio voi jatkaa elämäänsä mahdollisimman eheänä ja luottavaisena.”

Esihenkilöiden jaksaminen muutosneuvotteluissa

Vuonna 2023 Suomen metsäkeskuksella käytiin valtionavun vähenemisen vuoksi mittavat, irtisanomisiin ja lomautuksiin päättyneet muutosneuvottelut, jotka kohdistuivat organisaation koko henkilöstöön. Metsäkeskuksen hallintojohtaja Anna-Liisa Louko kertoi webinaarissa, että alusta asti oli selvää, että asiat haluttiin tehdä hyvin.

Siksi irtisanottujen työllistämistä edistävään valmennukseen otettiin kumppaniksi Saranen. Metsäkeskus myös tarjosi valmennusta lain edellyttämää tasoa laajemmalle osalle irtisanottuja.

”Jos ajatellaan työnantajamielikuvaa, se muodostuu siitä, että miten irtisanotut meistä puhuvat, miten hyvin me on onnistuttu ja toisaalta miltä se näyttää meille vielä töihin jääville”, Louko sanoi.

Neuvotteluiden yhteydessä keskuksen intraan avattiin palsta kysymyksille, joita kaikki voivat henkilöstöhallinnolle lähettää. Louko kertoi kysymyksiä tulleen alkuvaiheessa hyvin paljon, ja monet niistä koskivat hyvin käytännöllisiä asioita, kuten lomautuksen vaikutuksia vuosilomaan.

Lisäksi esihenkilöille järjestettiin sisäisesti toteutettu, konkreettinen koulutus irtisanomistilanteisiin, ja muutosneuvotteluiden jälkeen esihenkilöille toteutettiin Sarasen kanssa yhdessä teemapäivä eteenpäin menemisestä ja tulevaan katsomisesta. Louko korostikin esihenkilöiden tuen tärkeyttä muutosneuvotteluiden onnistumisessa.

”Piti muistaa omakin jaksaminen, että minun on saatava apua tähän, että saadaan kaikki asiat vietyä kunnialla läpi.”

Raportoinnista arvokasta tukea muutosneuvotteluihin

Metsäkeskus halusi tarjota irtisanotuille työllistymistä edistävän valmennuksen asiantuntevan kumppanin avulla. Louko sanoi webinaarissa, että olisi tuntunut epäinhimilliseltä tarjota irtisanotulle maksusitoumus ja patistaa etsimään kurssia itse.

Valmiin paketin lisäksi Louko pitää tärkeänä, että irtisanotut pääsivät keskustelemaan omasta tilanteestaan valmentajan kanssa luottamuksellisesti. Se oli avuksi myös johdolle, joka pystyi luottamaan, että suuria tunteita kokeva irtisanottu saa apua vaikean tilanteen käsittelyyn ja ohjausta urapolullaan eteenpäin.

Johdolle oleellista oli myös raportointi palvelun tuloksista. Saranen raportoi kuukausittain, miten irtisanotuilla on mennyt.

”Saimme siitä tosi hyvää dataa ja ehkä itsellekin vähän mielenrauhaa siitä, että hei, meiltä irtisanotut oikeasti löytävät paikkansa työmarkkinoilla sitten tulevaisuudessa”, Louko kertoi.

Luvut ovatkin huikeita: 95 prosenttia eli lähes kaikki muutosneuvotteluissa irtisanotuista on saavuttanut urastepin.

Yksilöiden kohtaamisen tärkeys muutostilanteissa

Webinaarikeskustelun päätteeksi Bravedon Laura Åvall summasi onnistuneet neuvottelut kolmeen pointtiin. Ensimmäinen niistä on järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus, myös viestinnässä.

Toiseksi Åvall painotti yksilöllisyyden tärkeyttä irtisanottujen kohtaamisessa. Esimerkiksi valmennuksissa ei ole kyse lakisääteisten velvoitteiden täyttämiseksi ostettavista suoritteista vaan ratkaisuista, joilla aidosti tuetaan irtisanotun ihmisen työllistymistä.

Kolmantena Åvall nosti esiin tuen niin johdolle, henkilöstöhallinnolle kuin esihenkilöillekin. Hän muistutti, että neuvottelutilanteissa on paljon menetettävää ja suuret panokset, mutta myrskystä voi syntyä myös jotakin hyvää ja eteenpäin vievää.

”Jos organisaatio tulee muutostilanteesta ulos eheänä ja eteenpäin katsovana, se on tosi iso voitto”, hän summasi.

Katso koko webinaari tästä.

Suosituimmat

Saattaisit olla myös kiinnostunut...

09.04.2024 — Organisaation muutostilanteet

Inhimillisyys apuun muutosneuvotteluissa

Sanalla muutosneuvottelut – ja sen edeltäjällä, yhteistoiminta- eli yt-neuvotteluilla – on karu kaiku. Vaikka neuvotteluita voidaan käydä monenlaisissa...

Lue lisää
28.03.2024 — Uutinen

Tiedote: Mirja Hosionaho aloittaa Sarasen toimitusjohtajana 1.4.2024

Sarasen toimitusjohtajana toiminut Janne Lindfors siirtyy Oppiminen ja Hyvinvointi – liiketoiminta-alueen vetäjäksi Baronalle. Sarasen toimitusjohtajana...

Lue lisää